Kassaprosessi on verkkokaupan tärkein osa: siellä tuotteisiin tutustuneet kävijät muuttuvat ostajiksi. Shopify-kassa on hienosäädetty konversiota ajatellen heti käyttöönotosta lähtien. Sen sisäänrakennettuihin ominaisuuksiin kuuluu tietojen automaattinen täyttäminen, Shop Payn ja PayPalin kaltaiset pikakassat sekä paikallisia maksutapoja, jolloin kassaprosessista tulee mahdollisimman vaivaton.
Shopify-kassa johtaa maailmanlaajuisesti konversion optimointia, mutta brändit voivat silti halutessaan mukauttaa kassaprosessiaan entisestään heijastaakseen paremmin brändiään ja vastatakseen liiketoimintansa erityistarpeisiin. Tavoitteena voi olla tiettyjen asiakassegmenttien konversion lisääminen, ostojen keskimääräisen arvon kasvattaminen, asiakasuskollisuuden rakentaminen tai vaikkapa paikallisten säädösten noudattaminen. Shopify-kassan mukauttaminen onnistuukin nykyään entistä helpommin.
Shopify Extensionsin tehokkaiden sovellusten kokoelman avulla brändit voivat tehdä kassaansa muutoksia ilman koodaamista sen sijaan, että muokkaisivat ja ylläpitäisivät koodia vanhassa checkout.liquid-teematiedostossaan. Aiemmasta Shopify-kassan mukautustavasta poiketen Extensionsilla tehdyt mukautukset ovat myös päivitettäviä, joten brändit voivat saada käyttöönsä uudet kassa-ominaisuudet heti niiden julkaisemisen jälkeen.
Kaiken lisäksi kaikki Shopify Extensionsin avulla tehdyt mukautukset integroituvat saumattomasti Shop Payn kanssa. Tämä tarkoittaa, että brändit voivat lisätä minkä tahansa tai kaikki mukautuksensa Shop Payhin vain muutamalla klikkauksella, mikä luo johdonmukaisen kokemuksen vieraskassalla ja Shop Payssä. Tällöin brändit voivat näyttää yritysportaalin mukautukset pikakassoilla ja saavat mahdollisuuden hyödyntää Shop Payn 91 % korkeamman konversioasteen mobiililaitteilla ja neljä kertaa nopeampaa kassaprosessia.
Shopify Extensions tekee siis Shopify-kassan räätälöimisestä helpompaa koodaamista vaatimattomilla mukautuksilla, ja lisäksi sen joustavuus tukee kehittyneempiä mukautuksia. Shopifyn API-kokoelman ja käyttöliittymäkomponenttien avulla brändeillä on mahdollisuus rakentaa räätälöityjä mukautuksia Shopify-kassaan kehittämällä mukautettuja sovelluksia.
Seuraavaksi esittelemme viisi tapaa Shopify-kassan räätälöimiseen Shopify Extensionsin avulla.
1. Esittele brändiäsi
Jokainen asiakkaiden ostokokemuksen kosketuspiste, myös kassa, on mahdollisuus esitellä brändin persoonallisuutta ja rakentaa yhteyttä asiakkaisiin.
Brändit voivat helposti tehdä perusmukautuksia kassa- ja tilieditorin avulla laajentaakseen brändinsä ulottumaan koko kassaprosessiin esimerkiksi räätälöityjen fonttien ja värien muodossa.
Ne voivat myös tehdä kehittyneitä mukautuksia kassansa ulkoasuun käyttämällä CheckoutBranding-ohjelmointirajapintaa. Tähän työhön tarvitaan kehittäjä, mutta se avaa ovia useammille mahdollisuuksille.
Brändit voivat lisätä esimerkiksi faviconin tai hallita täysin kassansa painikkeiden ja kenttien reunusten pyöristystä. Rajattomien vaihtoehtojen ansiosta brändit voivat tarjota todella ainutlaatuisen kassaprosessin.
2. Lisää uusia toiminnallisuuksia kassasovelluksilla
Shopify Extensions tarjoaa brändeille joustavuutta lisätä kassaansa uusia toiminnallisuuksia, kuten lisätietojen keräämisen asiakkailta tai kanta-asiakasohjelman lisäämisen.
Esimerkiksi kukkakauppojen kassaan tarvitaan tyypillisesti päivämääränvalitsin, jotta asiakkaat voivat valita kukkiensa toimitusajankohdan. Tämä esimerkki liittyy liiketoiminnan kannalta kriittiseen toimintoon, mutta brändit voivat lisätä toiminnallisuuksia myös konversion ja keskioston kasvattamiseksi.
Joitakin yleisiä käyttötapauksia ovat:
- räätälöidyn sisällön lisääminen, kuten toimitusrajoituksista kertova banneri
- lisätietojen kerääminen esimerkiksi lahjaviestiä varten
- konversion todennäköisyyden kasvattaminen tarjoamalla ilmainen lahja
- keskioston kasvattaminen tuotteiden lisämyynnin avulla
Tällainen toiminnallisuus voidaan lisätä nopeasti asentamalla kassasovelluksia. Nämä sovellukset konfiguroidaan kassa- ja tilieditorissa, ja ne voidaan vetää ja pudottaa haluttuihin paikkoihin kassalla. Ne sisältävät automaattisesti kaikki esiasetetut brändi-asetukset, joten uuden toiminnallisuuden lisääminen on entistäkin nopeampaa.
Brändeillä on käytettävissään jatkuvasti laajeneva valikoima uusia toiminnallisuusvaihtoehtoja. Tämän lisäksi ne voivat rakentaa omia sovelluksiaan käyttämällä Checkout UI -laajennuksia.
3. Kasvata ostojen keskikokoa oston jälkeisillä sovelluksilla
Brändeillä on mahdollisuus lisätä kassaansa oston jälkeisiä kokemuksia asentamalla oston jälkeisiä sovelluksia. Tällöin ne voivat kasvattaa ostojen keskimääräistä arvoa esittelemällä yhden klikkauksen lisämyyntivaihtoehtoja tai asiakkaan elinkaariarvoa esittelemällä kanta-asiakasohjelmaa. Tällaiset oston jälkeiset kokemukset voivat näkyä Kiitos- tai Tilauksen tila -sivuilla, ja ne voidaan mukauttaa vastaamaan kassaprosessin brändäystä.
Shopify App Storessa on valittavana monia oston jälkeisiä sovelluksia, minkä lisäksi brändit voivat rakentaa oman sovelluksensa käyttämällä oston jälkeisiä laajennuksia.
4. Lisää mukautettua logiikkaa sovelluksilla
Yritysten ainutlaatuisten vaatimusten täyttäminen voi edellyttää brändeiltä räätälöidyn logiikan lisäämistä. Ne voivat esimerkiksi lisätä mukautettuja alennuksia, alennusyhdistelmiä, toimitusehtoja ja maksutapoja, jotka kaikki onnistuvat ilman koodaamista.
Mukautettu logiikka lisätään Shopify-kassaan asentamalla Shopify Functionsilla rakennettuja sovelluksia. Tämän työkalun avulla kehittäjät voivat laajentaa tai korvata käyttäjille näkymättömän Shopifyn logiikan keskeisiä osia mukautetulla koodilla.
Shopify Functionsin avulla rakennetut sovellukset tukevat nykyään monenlaisia käyttötapauksia, kuten alennusyhdistelmiä ja räätälöityjä maksutapoja. Ne tukevat myös mukautettuja toimitushintoja, kassan ja ostoskorin vahvistuksia, palautusten kelpoisuuden tarkistuksia, tilausten reititystä ja monia muita toiminnallisuuksia.
Functions-työkalun lisääminen onnistuu kaikkiin Shopify-sopimuksiin asentamalla sovellus, mutta vain Shopify Plus -sopimuksen kautta on mahdollisuus rakentaa räätälöityjä Shopify Functions -ohjelmointirajapintoja vastaamaan ainutlaatuisiin liiketoimintatarpeisiin.
5. Seuraa asiakkaiden käyttäytymistä
Brändien on myös tärkeää seurata asiakkaidensa käyttäytymistä koko kassaprosessin ajan, jotta ne voivat ymmärtää näiden poistumiskohdat ja sen, miten kassamukautukset toimivat. Shopifyssa tämä onnistuu lisäämällä pikseleitä.
Shopifyn pikseleillä brändit voivat turvallisesti hallita kaikkia pikseleitään yhdestä paikasta, myös kassatoimintoja seuraavia pikseleitä. Brändit voivat joko lisätä pikselin asentamalla sovelluksen Shopify App Storesta tai lisäämällä mukautetun pikselin.
Aloittaminen
Yli 16 vuoden optimointien myötä Shopify-kassa on rakennettu tarjoamaan korkea konversio heti käyttöönotosta alkaen. Samalla brändit voivat räätälöidä kassaansa päivitettävästi ja integroida sen Shop Payn kanssa. Jatkamme investointeja tähän uuteen tapaan mukauttaa Shopify-kassaa, joten brändien mukautusmahdollisuudet jatkavat kasvamistaan.
Aloita Shopify-kassan räätälöinti jo tänään:


